Eläkeläisten puheenaiheet

Ei ole itsestään selvää, että eläkeläisellä on ylipäätään ketään, joiden kanssa puhua. Yksinäisiä mummuja ja pappoja on tämä maa pullollaan. Eikä siinä taida olla eroja, asuvatko maaseudulla vai kaupungissa tai asuvatko omassa kodissa vai vanhainkodeissa.

On erinomainen asia, että on eläkeläisjärjestöjä, jotka järjestävät säännöllisesti kuukausikokoontumisia. Sieltä löytyy tuttuja keskustelukumppaneita. Aiheet vaihtelevat laidasta laitaan. Totta kai kysytään kuulumiset. Mitä kuuluu, oletko ollut terveenä? Eräs tuttu neuvoi minua, että älä kysy, mitä kuuluu, kysy mitä hyvää Sinulle kuuluu! Sitten kerrotaan jälkikasvun kuulumiset. Ja totta kai parannetaan maailmaa, moititaan hallitusherrat jne.

Terveysasioista puheen ollen, minulla oli eilen aika erikoinen päivä. Minulla oli vastaanottoaika ihotautilääkärille keskussairaalassa. Olen sairastanut psoria ja vuodesta 1980 lähtien. Psorin takia olen ottanut aurinkoa niin täällä Suomessa kuin myös lomamatkoilla joskus aivan mahdottomia määriä. Niinhän siinä sitten kävi, että olen saanut liiasta auringonotosta pään alueelle aika vaikean ihovaurion. Sitä on yritetty hoitaa erilaisilla voiteilla aika huonolla menestyksellä. Eilen sitten lääkäri(kaunis ja nuori naislääkäri!- eli en ole hetikään liian vanha tällaista huomaamaan) ehdotti kokeiltavaksi uutta hoitomuotoa. Minähän toki suostuin. Hoito oli seuraava: Pään vaurioalueilta vähän raaputeltiin ihoa pois ja niihin laittettiin Metvix- voidetta, joka herkistää ihon auringon valolle. Sitten minut määrättiin kolmeksi tunniksi ulos auringon paisteeseen(keskussairaalan piha-alueelle) pää paljaana kävelemään. Ajattelin siinä kävellessäni pohjalaisittain: mitähän naapurikkin sanoo. Taisin olla outo ilmestys, siellä lähes myrskytuulessa yksi kävelee paljain päin. No, jalat kipeänä pääsin illalla kuitenkin kotiin. Aurinko oli totisesti ottanut tai oikein sanottuna polttanut. Naama ja päälaki ovat kuin keitetyllä ravulla, helakan punainen ja arka. Ko. alueiden ihon paraneminen pitäisi lääkärin mukaan alkaa parin viikon sisällä. Sitä tässä nyt tämä "punapää" jää odottamaan. Vaikka tässä huumorin varjolla kirjoittelen, on minulla ihan oikeasti aika suuri vaara sairastua ihosyöpään. On hyvä, kun on olemassa noita erikoislääkäreitä, jotka pitävät minustakin huolta ja kutsuvat pari kertaa vuodessa tutkimuksiin.