Elämä ottaa ja elämä antaa

Usein tulee tuskailtua mitä pienimmistäkin asioista. Vasta jälkeen päin huomaa, että kaikella on tarkoituksensa, vastoinkäymisillä, epäonnistumisilla, sairauksilla jne. Epäonnistumisen jälkeen onnistuminen se vastaa tuottaakin suuren ilon tai parantuminen sairaudesta antaa sellaisen onnellisuuden tunteen, mistä tasapaksussa elämässä ei voisi uneksiakaan.

Täyttäessäni 50 vuotta, eräs minua paljon vanhempi onnittelija sanoi asian, josta jälkeen päin olen monen monituista kertaa sanonut: Tosi on. Hän nimittäin sanoi: Vanhetessasi heikkoutesi vahvistuvat ja vahvuutesi heikkenevät.

Sitä tässä mietiskelen, mitkä ovat omasta mielestäni olleet ns. vahvuuksiani tai heikkouksiani ja miten ne ovat muuttuneet vanhetessani. Olen aina ollut hyväkuntoinen himoliikkuja- nyt en ole. Olen ollut aktiivinen osallistuja- nyt en enää ole. Olen ainakin omasta mielestäni ollut idearikas toiminnan ihminen- nyt en enää ole, ainakaan niin paljon kuin ennen. Minulla on terve sydän- ihme kyllä se on terve edelleen(ainakin vielä) Minulle on suotu heikot sisäelimet, vatsa, suolisto- nyt ovat vielä paljon heikommat. Olen aina ollut herkkä tunneihminen- nyt olen vielä monta kertaa herkempi kuin nuorempana. Herkistyn kyyneliin mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja hävettää, eihän suomalainen mies saa näyttää tunteitaan. Toisaalta olen lohduttanut itseäni sillä, että tutkimusten mukaan tunneihmiset ovat luovia, idearikkaita, toimeksi saavia ihmisiä, jotka uskaltavat laittaa itsensä likoon. On eri asia pestä kätensä jonkin asian hoitamiseksi kuin laittaa itsensä likoon.

Tuohon herkkyyteen liittynee myös taipumus murehtimiseen. Sellainen taipumus minulla totisesti on. Pitää murehtia itsestä ja läheisistä. Paljonko on vielä tiimalasissa aikaa meillä itse kullakin? Eihän sitä kukaan tiedä, mutta murehtia pitää. Miten lapset ja heidän perheensä pärjäävät, saavatko olla terveinä, miten selviytyvät sairauksistaan, jos niitä on, onko työtä ja toimeentuloa. Ei kannattaisi murehtia asioita, joille ei mahda mitään, mutta kun ..... Pitäis olla nappula josta saisi painaa off-painikkeen päälle. Kaikki äidit ja isät haluavat olla tukiverkkona lapsilleen ja heidän perheilleen, mutta jos murhehdimme liikaa, emme pysty tarvittavaa tukea antamaan. Arvo Ylppö sanoi aikanaan pitkän ikänsä(yli 100 v) salaisuudeksi sen, ettei hän murehdi asioita, joille ei mahda mitään.

Vaistoinkäymisiä tulee jokaisen kohdalle, toiselle enemmän, toiselle vähemmän. Joku on viisaasti sanonut: "Itse ei voi valita myrskyjä joiden läpi joutuu kulkemaan." Kaikella on silti jokin tarkoitus, uskon minä.